tiistai 17. syyskuuta 2013

boys boys boys eli vuodatus ihmissuhteista

Kaikilla meillä on varmasti ollut joskus vispiläkauppaa, joka ei koskaan edennyt pidemmälle. Niitä suhteen alkuja, jotka vain lopahtivat?

Minulla on ollut monta tälläistä aloitelmaa, jotka eivät etene flirttailua pidemmälle, joiden syvyys jää vinkkaaviin hymiöihin. Nämä "systeemit" ovat usein hauskoja, kepeitä ja niistä irrottautuminen ei tunnu aivan sydäntäsärkevän pahalle. Paitsi joskus.

Joskus niistä tulee oikeita ihastumisia, mukaan astuu oikeat tunteet, epätoivo ja toivo. Kuten kaikki, varsinkin tytöt, kertovat kavereille näistä pienistä sähläyksistä.

Minulle on käynyt niin, että olen saanut pohdinnoillani iskostettua ystävieni päähän mielikuvan tästä jantterista joka ei välttämättä ole positiivinen, kiitos marinoiden "miksi se ei soita/tekstaa/puhu mulle?". Mitä tapahtuu, jos tästä hommasta tuleekin joskus jotain, muuttuuko läheisten mielikuva?

Pitäisiköhän minun muuttaa mielikuvaani kyseisestä jäppisestä, todeta että kesä meni jo, samoin lomaromanssin aika on ohi. En kuitenkaan ehkä ole vielä tarpeeksi vahva. Katsotaan uudestaan ensiviikolla.

Aloitin tänään muuten Jutta Gustafsbergin Gofatgo-dietin, tähän menessä olen syönyt enemmän kuin kolmena päivänä yhteensä.

- Marie

Ps. Maitorahka on pahaa, sanokaa mitä sanotte

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Hello world! taas kerran

Voiskohan tämän melkeen vuoden?!?! kestäneen blogihiljaisuuden päättää pikkuhljaa. Päässä ei kuitenkaan liiku mikään muu, kuin kuva leluapinasta hakkaamassa lautasia kuten Homer Simpsonilla konsanaan. Noniin, nyt se on  kaikilla teillä muillakin eikö?

Hiljaisuuden aikana on kuitenkin tapahtunut seuraavaa:
 - Valmistuin koulusta
- Muutin takaisin vanhempien luo kuriin ja nuhteeseen
- Muutin omaan kämppään Helsingin perukoille
- Kämppiksen kanssa ollaan vaimoiltu toisillemme ties mitä sapuskoita.
- Keksin haluavani opiskella lisää.

Siinäpä olikin tapahtumaa kerrakseen, vai mitä? Lopuksi isken tähän vielä mielivaltaisen kuvan joka ei varmana liity yhtään mihinkään.
                                        (Barcelona, kauppahallin karkkihylly vuosimallia 2009.)

Rauhaa ja rakkautta
- Marie