Minun täytyy tunnustaa olevani massateini. Henkeen ja vereen. Ostan vaatteeni H&Mästä, cubuksesta ja vero modasta, kuuntelen NRJ:ltä "teinipaskaa" ja vieläpä nautin siitä. Tykkään käydä sellaisissa baareissa, joissa pääsee tanssimaan ja jossa on paljon saman henkisiä ihimisä, jotka haluavat ptää hauskaa ilma murheita ja teennäistä syvällisyyttä.
En ymmärrä, mitä niin hirvittävää massaan kuulumisessa on. Tottakai joukossa tyhmyys tiivistyy, ja omat mielipiteet, näkökulmat ja ajatukset on paljon vaikeampi tuoda esille, kuin sellasen ihmisen, jonka ystäväpiiriin ei kuulu suunnilleen samoin ajattelevia, pukeutuvia ja käyttäytyviä ihmisiä. Ja nekin hipsterit, jotka väittävät olevansa tällaisten klikkien yläpuolella... no onhan hipsteritkin oma klikkinsä ja täten kuuluvat massaan, kuten rokkarit, hevarit, urheilijat, lesbot, homot... Loppujenlopuksi jokainen meistä kuuluu johonkin, perheeseensä, oman musiikkimakunsa kannattajiin, luomutuote kaupan vakiasiakkaisiin. You name it.
Olen nuoruudessani erottunut massasta, eikä se aina ollut positiivinen asia. Sain osakseni paljon nyrpistelyä, kateellisuutta, liikoja odotuksia ja vahingoniloa sekä sokerina pohjalla: selän takana puhimista. Viittaan tässä entinseen harrastukseeni jääkiekkoon, joka vaikutti suuresti koulussa etenkin liikuntatunteihin. Tunneilla kaikki olettivat, että peli kuin peli sujuu ja sitten oli hyvin oikeutettua olla vihaisia, kun ei sujunut, huima tappio voidaan muuttaa voitoksi, kunhan eräs Marie vaan on joukkueessa, kuinka hän varmasti pärjää pojillekin missä tahansa. Minuun kohdistettiinkin hyvin paljon ennakko-odotuksia ja -luuloja, vain sen perusteella mitä kävin jäähallilla tekemässä.
Mielästäni massasta erottuminen ei ole yhtään niin glamööriä, kun sarjoissa, elokuvissa ja muissa annetaan ymmärtää. Minä viihdyn kultaisella keskitiellä kuunnellen musiikkia, jota koko Eurooppa kuuntelee ja ostaessani vaatteita, jotka kävelevät ennemmin tai myöhemmin kadulla vastaan, useasti jopa jonkun kaverin päällä. Haittaako se minua? Ei, samat vaatteet kertovat samanlaisesta mausta ja musiikista ainakin riittää juttua muun maalaisten kanssa. Aina ei tarvitse alottaa keskustelua puhumalla säästä, tai maailman talouspoliittisesta tilanteesta.
Niin kauan, kun osaan perustella omat mielipiteet itselleni ja muille ja tiedän niiden olevan omiani ja itse kerättyjä, en pelkää eksyväni massaan. Sillä vaikka kuuluisin massaan, tiedän olevani oma ihmiseni, kuten lintu parvessa, susi laumassa tai vaikka poro tokassa. Jokainen oma yksilönsä, mutta osa yhteisöä.
-Marie the Massateini.
keskiviikko 25. heinäkuuta 2012
keskiviikko 18. heinäkuuta 2012
maailman, tai ainakin Euroopan toisella puolen. Toivottavasti. Pian
Joka vuotinen kaukokaipuu iski jälleen. Tuntuu hassulta miten kaipaan matkustamista vaikka neljän kuukauden sisällä olen reissannut sekä Thaimaassa, Ruotsissa kuin Virossakin. Kuitenkin minusta tuntuu, että Suomen kesä on syvältä ja poikittain ja sitä on pakko päästä karkuun jonnekin, missä ei aamu seitsemältä tarvitse laittaa trenssiä päälle taretakseen tulla töihin.
Vereni vetää jonnekin kuumalle rannalle, jossa tuoksuu suolainen meri, aurinkorasva ja rantatavernasta leijuva herkullinen tuoksu. Haluan makoilla rannalla lukemassa kirjaa, kuuntelemassa musiikkia tai ihan vaan nauttimassa auringosta, joka oikeasti lämmittää. Pakko sanoa, että olen tämän aiheen suhteen täysin turisti. Shoppauksen ja rannan välillä ranta voittaa joka kerta. Rannan ja historiallisen kohteen (esim arkeologiset kaivaukset) välillä voin ehkä tehdä kompromisseja, sillä pidänhän itseäni ihan mukiinmenevänä historianörttinä.
Tie on kuitenkin noussut pystyy muutamassakin kohtaa. En tiedä kenen kanssa lähden, minne, ja millä hinnalla. Matkaseuran puutteesta pillastuneena olen jolähes päättäny lähteä soolona, ellei kukaan prinssi tai prinsessa rohkea ja avarakatseinen ilmaannu ja vanno lähtevänsä mukaani. Niin, tiedän kyllä kaikki riskit yksin matkustamisessa ja olenkin oman turvallisuuteni ja paikallisten suojelemiseksi päättäny olla lähtemättä yksin turkkiin. Turkki on varmasti ihan turvallinen matkustaa yksin, mutta yksin matkustavana, nuorena tyttönä joka lähtee ensimmäistä kertaa soolona, hälytyskellot pirisevät kovasti tämän maan kohdalla. Kreikassa puolestaan tuntuu olevan tilaa, johtuen varmaankin euroopan talouspoliittisesta tilanteesta, eli suurimmat tursitiryhmät kreikan rannoilla ovat jääneet kotomaihinsa. Rannoilla ei siis kuule saksaa saati britti-englantia kovin paljoa. Kreikassa on muutenkin tullut matkustettua kevyet 13 kertaa, eli paikalliset tavat, ruoka ja jopa kieli ja kirjaimet ovat kohtuullisen tuttuja. Matkojen hinnat ovat kuitenkin kokonaan eri asia. Ebookersilta matkoja etsiessäni yksikköhinta huitelee tuhannessa eurossa, joka on mielestäni täysin sikamainen hinta viikon lomasta Välimerellä. Rantapallosta olen puolestani lötänyt matkoja, joiden hinta on siinä 350-450e hujakoilla, joka on mielestäni ihan siedettävä hinta viikon reissusta. Niin, jasokerina pohjalla, mihin saan hurttani hoitoon pariksi päiväksi? Se on kuitenkin ehkä huolistani pienin, sillä uskon että joku vapaaehtoinen suostuu homaan, jos tarpeeksi kinuan.
Niin, mikään ongelmista ei ole ylitsepääsemätön. Miksi sitten en ole vielä varannut matkaa? Vastaan suoraan, minua pelottaa. Pelkään, että onnistun sössimään varauksen, myöhästyn lennolta, minut ryöstetään, en uskallakaan tutustua uusiin ihmisiin, vaan mökötän yksin koko viikon. Kuitenkin tunnen olevani valmis lähtemään yksin, matkustus kokemusta luulisi riittävän tähän matkaan ja kielitaitoakin riittää. Pärjääväthän nekin tuhannet suomalaiset jotka eivät puhu sanaakaan mitään muuta kuin suomea viikkoja ulkomailla. En kuitenkaan ole se sama seinäruusu, joka lähti Maltalle kielikurssille ihan ilma kavereita, joka ei uskaltanut puhua suomeksi eikä englanniksi pelätessään tekevänsä virheitä. En ole se naiivi pikkuinen,joka nielaisee kaikki pureksimatta ja ei koskaan uskalla sanoa vastaan suomeksi tai englanniksi pelätessään aiheuttavansa konflikteja joita ei osaa selvittää. Olen vanhempi ja vanhempi tänä päivänä, kuin vuonna 2008. Minä pystyn tähän. Seura olisi silti mukavaa...
- Marie
Vereni vetää jonnekin kuumalle rannalle, jossa tuoksuu suolainen meri, aurinkorasva ja rantatavernasta leijuva herkullinen tuoksu. Haluan makoilla rannalla lukemassa kirjaa, kuuntelemassa musiikkia tai ihan vaan nauttimassa auringosta, joka oikeasti lämmittää. Pakko sanoa, että olen tämän aiheen suhteen täysin turisti. Shoppauksen ja rannan välillä ranta voittaa joka kerta. Rannan ja historiallisen kohteen (esim arkeologiset kaivaukset) välillä voin ehkä tehdä kompromisseja, sillä pidänhän itseäni ihan mukiinmenevänä historianörttinä.
Tie on kuitenkin noussut pystyy muutamassakin kohtaa. En tiedä kenen kanssa lähden, minne, ja millä hinnalla. Matkaseuran puutteesta pillastuneena olen jolähes päättäny lähteä soolona, ellei kukaan prinssi tai prinsessa rohkea ja avarakatseinen ilmaannu ja vanno lähtevänsä mukaani. Niin, tiedän kyllä kaikki riskit yksin matkustamisessa ja olenkin oman turvallisuuteni ja paikallisten suojelemiseksi päättäny olla lähtemättä yksin turkkiin. Turkki on varmasti ihan turvallinen matkustaa yksin, mutta yksin matkustavana, nuorena tyttönä joka lähtee ensimmäistä kertaa soolona, hälytyskellot pirisevät kovasti tämän maan kohdalla. Kreikassa puolestaan tuntuu olevan tilaa, johtuen varmaankin euroopan talouspoliittisesta tilanteesta, eli suurimmat tursitiryhmät kreikan rannoilla ovat jääneet kotomaihinsa. Rannoilla ei siis kuule saksaa saati britti-englantia kovin paljoa. Kreikassa on muutenkin tullut matkustettua kevyet 13 kertaa, eli paikalliset tavat, ruoka ja jopa kieli ja kirjaimet ovat kohtuullisen tuttuja. Matkojen hinnat ovat kuitenkin kokonaan eri asia. Ebookersilta matkoja etsiessäni yksikköhinta huitelee tuhannessa eurossa, joka on mielestäni täysin sikamainen hinta viikon lomasta Välimerellä. Rantapallosta olen puolestani lötänyt matkoja, joiden hinta on siinä 350-450e hujakoilla, joka on mielestäni ihan siedettävä hinta viikon reissusta. Niin, jasokerina pohjalla, mihin saan hurttani hoitoon pariksi päiväksi? Se on kuitenkin ehkä huolistani pienin, sillä uskon että joku vapaaehtoinen suostuu homaan, jos tarpeeksi kinuan.
Niin, mikään ongelmista ei ole ylitsepääsemätön. Miksi sitten en ole vielä varannut matkaa? Vastaan suoraan, minua pelottaa. Pelkään, että onnistun sössimään varauksen, myöhästyn lennolta, minut ryöstetään, en uskallakaan tutustua uusiin ihmisiin, vaan mökötän yksin koko viikon. Kuitenkin tunnen olevani valmis lähtemään yksin, matkustus kokemusta luulisi riittävän tähän matkaan ja kielitaitoakin riittää. Pärjääväthän nekin tuhannet suomalaiset jotka eivät puhu sanaakaan mitään muuta kuin suomea viikkoja ulkomailla. En kuitenkaan ole se sama seinäruusu, joka lähti Maltalle kielikurssille ihan ilma kavereita, joka ei uskaltanut puhua suomeksi eikä englanniksi pelätessään tekevänsä virheitä. En ole se naiivi pikkuinen,joka nielaisee kaikki pureksimatta ja ei koskaan uskalla sanoa vastaan suomeksi tai englanniksi pelätessään aiheuttavansa konflikteja joita ei osaa selvittää. Olen vanhempi ja vanhempi tänä päivänä, kuin vuonna 2008. Minä pystyn tähän. Seura olisi silti mukavaa...
- Marie
maanantai 9. heinäkuuta 2012
Auringonnousuja ja kreisibailausta
Osa teistä on ehkä lukenut aikaisempia räpellyksiäni, ja löytäneet eräänlaisen to do- listan kesää varten. Nyt voin ilmoittaa että ensimmäinen kohta on suoritettu, eli olen haahuillut koko yön (tarkalleen ottaen 2,5h) Helsingissä ja palannut vasta aamun ensimmäisellä bussilla koiin. Pakko sanoa, että jokaisen pitäisi kokea aurngon nousu Töölönlahdella. Näky oli uskomaton, kun harmaa taivas syttyi valoon auringon noustessa Linnanmäen takaa, ja auringon säteiden alkaessä lämmittää jo hieman palelevaa ystävysjoukkoa, joiden silmät pysyivät enää töin tuskin auki.
Koin ainakin henkilökohtaisen luontohetkeni, kun linnut alkoivat laulaa puoli viiden kieppeillä puistossa, ja kun rannassa eteemme parkkeerannut valkoposki hanhi- lauma aloitti aamutoimensa. Ainoa miinuspuoli tässä kokemuksessa, oli se että ennen auringon nousua alkoi olemaan hieman vilpoista eräälle nimeltä mainitsemattomalle Marielle, jolla oli vain farkkusortsit, paita ja villapaita varusteinaan.
Nyt ehkä mietitte, tai sitten ette, että miksiköhän tämä neiti oli ylipäätään töölönlahdella aamuyöstä vähäpukeisena. No on kai se pakko tunnustaa, olin "kreisibailaamassa" tyttöporukalla. Oma määritelmäni kreisibailaukselle, tai krebaukselle kuten eräs ystäväni sanan lyhensi, on varsin yksinkertainen. Tanssitaan ja pidetään hauskaa kunnes pilkku tulee. Tanssiminen ei missään nimessä saa rajoittua pieniin kädenheilautuksiin, vaan kuuma pitää tulla ja hymyn kirvota kaikkien huulilta. Kreisibailalatessani en jaksa kiinnittää huomiotani siihen, onko tanssipari tai parit, tyttöjä vai poikia, pääasia että kaikilla on hauskaa. Välillä voi sitten käydä huilimassa ja nauttimassa virvokkeita. Mitäkö nämä virvokkeet ovat? No keksikää itse, sillä en aio kuuluttaa juomistottumukisiani, tai niiden puutetta täällä. Sellaisiakin blogeja varmasti löytyy kun vain vähän kaivaa. Niin, kaipa voisin selittää vaatevalintojanikin, kun nyt olen vauhtiin päässyt. Päättelin ihan omassa pikku päässäni, että tanssiessa tulee kuuma, ja näin kesällä vielä kuumempi, varsinkin kun baarien yleiskäytäntönä tuntuu olevan ilmastoinnin kiinni laittaminen, jottai bilekansa joisi enemmän. Siitä syystä siis farkkusortsit, ja oli muuten ensimmäinen kerta kun heiluin baarissa sortseissa, ja kukaan ei tuntunut katsovan kieroon. Sortseissa lähteminen oli suuri askel itselleni, sillä nykyaikaisena naisena olen tyytyväinen vartalooni vain 3.5 päivänä viikosta. Koska uskon klassiseen pukeutumiskoodiin, jonka mukaan näytettäessä reittä, yläosan tulee olla säädyllinen ja toisimpäin kaula-aukon ollessa matala, tylee alaosan puolestaan olla peittävä, oli minulla beige läpikuultava tunika, jonka alla pidin korallin väristä toppia väripilkkuna. Nappiin osunut asu, ainakin omasta mielestäni, ja ei tarvinnut pelätä, että tapahtuisi kauheita ja jotain vilahtaisi. Kaikin puolin onnistunut ilta oli siis kyseessä ja tapasimme monia uusia hauskoja tuttavuuksia.
Jos joku haluaa, voin ehkä yrittää ruveta lisäilemään tänne kuvia, vaikka olenkin aika keskinkertainen kuvaaja ja tilannekuvien räpsiminen on mielestäni paljon hauskempaa, kuin asetelmat tai maisemat, joiden pitäisi olla jotenkin hirveän merkityksellisiä ja teemahakuisia. Paparazzi for life!
- Marie
P.S. Tänä aamuna vetäessäni trenssiä päälle, päätin tämän olevan viimeinen kesä, jolloin en matkusta minnekään lämpimään. Suomen kesä kylmine viikkoineen, sateineen ja hyttysineen ei vain tunnu olenva se minun juttuni, vaikka olen kovasti yrittänyt oppia nauttimaan tästä pohjoismaisesta kesästä
Koin ainakin henkilökohtaisen luontohetkeni, kun linnut alkoivat laulaa puoli viiden kieppeillä puistossa, ja kun rannassa eteemme parkkeerannut valkoposki hanhi- lauma aloitti aamutoimensa. Ainoa miinuspuoli tässä kokemuksessa, oli se että ennen auringon nousua alkoi olemaan hieman vilpoista eräälle nimeltä mainitsemattomalle Marielle, jolla oli vain farkkusortsit, paita ja villapaita varusteinaan.
Nyt ehkä mietitte, tai sitten ette, että miksiköhän tämä neiti oli ylipäätään töölönlahdella aamuyöstä vähäpukeisena. No on kai se pakko tunnustaa, olin "kreisibailaamassa" tyttöporukalla. Oma määritelmäni kreisibailaukselle, tai krebaukselle kuten eräs ystäväni sanan lyhensi, on varsin yksinkertainen. Tanssitaan ja pidetään hauskaa kunnes pilkku tulee. Tanssiminen ei missään nimessä saa rajoittua pieniin kädenheilautuksiin, vaan kuuma pitää tulla ja hymyn kirvota kaikkien huulilta. Kreisibailalatessani en jaksa kiinnittää huomiotani siihen, onko tanssipari tai parit, tyttöjä vai poikia, pääasia että kaikilla on hauskaa. Välillä voi sitten käydä huilimassa ja nauttimassa virvokkeita. Mitäkö nämä virvokkeet ovat? No keksikää itse, sillä en aio kuuluttaa juomistottumukisiani, tai niiden puutetta täällä. Sellaisiakin blogeja varmasti löytyy kun vain vähän kaivaa. Niin, kaipa voisin selittää vaatevalintojanikin, kun nyt olen vauhtiin päässyt. Päättelin ihan omassa pikku päässäni, että tanssiessa tulee kuuma, ja näin kesällä vielä kuumempi, varsinkin kun baarien yleiskäytäntönä tuntuu olevan ilmastoinnin kiinni laittaminen, jottai bilekansa joisi enemmän. Siitä syystä siis farkkusortsit, ja oli muuten ensimmäinen kerta kun heiluin baarissa sortseissa, ja kukaan ei tuntunut katsovan kieroon. Sortseissa lähteminen oli suuri askel itselleni, sillä nykyaikaisena naisena olen tyytyväinen vartalooni vain 3.5 päivänä viikosta. Koska uskon klassiseen pukeutumiskoodiin, jonka mukaan näytettäessä reittä, yläosan tulee olla säädyllinen ja toisimpäin kaula-aukon ollessa matala, tylee alaosan puolestaan olla peittävä, oli minulla beige läpikuultava tunika, jonka alla pidin korallin väristä toppia väripilkkuna. Nappiin osunut asu, ainakin omasta mielestäni, ja ei tarvinnut pelätä, että tapahtuisi kauheita ja jotain vilahtaisi. Kaikin puolin onnistunut ilta oli siis kyseessä ja tapasimme monia uusia hauskoja tuttavuuksia.
Jos joku haluaa, voin ehkä yrittää ruveta lisäilemään tänne kuvia, vaikka olenkin aika keskinkertainen kuvaaja ja tilannekuvien räpsiminen on mielestäni paljon hauskempaa, kuin asetelmat tai maisemat, joiden pitäisi olla jotenkin hirveän merkityksellisiä ja teemahakuisia. Paparazzi for life!
- Marie
P.S. Tänä aamuna vetäessäni trenssiä päälle, päätin tämän olevan viimeinen kesä, jolloin en matkusta minnekään lämpimään. Suomen kesä kylmine viikkoineen, sateineen ja hyttysineen ei vain tunnu olenva se minun juttuni, vaikka olen kovasti yrittänyt oppia nauttimaan tästä pohjoismaisesta kesästä
tiistai 3. heinäkuuta 2012
Bucket list
Minun on jot pitkään pitänyt kirjoittaa matkailun bucket lististäni. Bucket list on lista asioista jotka joku haluua kokea ennen kuolemaansa. Minulla on montakin tällaista listaa, mutta matkailulista on ainakin tällä hetkellä pisin, ja varsin kaupunkipainotteinen. Kaupungeissa kiehtoo kulttuuri, historia, ihmiset, ruoat, yleinen vilinä ja sokerina pohjalla shoppailu! Päätin laittaa lisatni tähän ja perustella sitten muutamalla virkkeellä tai sanalla jokaista kohtaa. Listani ei ole missään varsinaisessa järjestyksessä matkustushalun mukaan, eikä edes välimatkan mukaan.
1. Istanbul. Kaupunki ei ole mikään turistirysä, mutta erityisesti haluaisin olla paikan päällä todistamassa lännen- ja idän kulttuurien yhteiseloa. Olen lisäksi kuullut villiä huhua, että Istanbul on loistava shoppailukaupunki.
2. Ateena. Kerta tässä historiaa huokuvassa kaupungissa ei kertakaikkiaan riittänyt. Akrpolis on nähtävä uudestaan, kaikki vanhan kaupungin kojut koluttava uudestaan ja tingittävä aidosta nahkasta tehdyistä gladiaattorisandaaleista. Muutenkin Kreikka on maana ykkösrakkauteni.
3. Rooma. Lisää historian lehtien havinaa: Colosseum, Vatikaani... Rooman shoppailumahdollisuudet ovat loistavat ja italialaisen rennon elämäntavan seuranta kiinnostaa kovasti. Eikä unohdeta pizzaa, pastaa, risottoa kaikkea herkkuja, joita tämä maa suoltaa.
4. Venetsia. Rakkauden kaupunki, jossa sielläkin olen käynyt. Tosin silloin 10 vuotiasta kiinnosti enemmänkin Piazza san Marcon pulujen syöttäminen, kuin mahtava historia, romantiikka ja muut kaupunkiin ehdottomasti liittyvät asiat, joten täällä on pakko päästä käymään uudestaan ja Huokausten sillan alta livuttava uudestaan gondolilla. (Gondolieereillä on muuten oikeastikkin päällä elokuvista tutut raitapaidat!)
5. Pariisi. Onko minun edes perusteltava miksi sinne on päästävä? Eiffel-torni, Monalisa ja Champs elyseé (kirjoitusasusta en menisi vannomaan), sekä patonki, punaviini ja viiksekkäät raitapaitaiset miehet puhukoon puolestaan.
6. Barcelona. Olin Barcelonassa 16 vuotiaana syyslomalla, kaupunki on mahtava ja se aivan sykkii elämää. Rakastuin kaupungin kulttuuriin, art noveauhun, Gaudin taiteeseen sekä hänen suunnittelemiinsa rakennuksiin ja halpoihin vaatekauppoihin, jotka suorastaan kutsuvat shoppaajaa sisään. Eikä pidä unohtaa hiekkarantaa, joka varmasti olisi houkuttanut 16 vuotiasta itseäni, ellei lokakuun lopulla meriveden lämpötila olisi ollut turhan alhainen. Kaupungista löytyy siis kaikkea! Urheilua ( FC Barcelona), Kulttuuria, Shoppailua, Yöelämää, ja Rantaelämää. Muutenkin espanjalaisten mañana- asenne elämään tuntuu olevan lähellä omaa asennettani. Asian jolla ei ole kiirettä voi hyvin tehdä huomenna.
7. New York. Karsastan yhdysvaltoja yleensä kaikessa, vaikka olen kyseisen maan leffojen ja sarjojen suurkuluttaja. Kuitenkin tämä kaupunki "joka ei koskaan nuku" pyörii haavekohteissa vuodesta toiseen. Ehkä toivon löytäväni muita cosmopoliitteina itseään pitäviä maailmankansalaisia, jotka suhtautuvat elämään samoin kuin allekirjoittanut. Voin kuvitella itseni keskuspuistoon lievästi eksyneenä ja keskikaupungille ihmettelemään korkeita pilvenpiirtäjiä, syömään baagelia savulohella ylikalliiseen kahvilaan ja kirmaamaan pitkin Brooklyn Bridgeä kamera kaulasta roikkuen.
Lista jatkuu varmaan loputtomiin Kuuban kautta Karkkilaan ja takaisin, mutta näissä paikoissa on kertakaikkiaan pakko päästä käymään ennemmin tai myöhemmin. Mielummin toki ennemin kuin myöhemmin.
1. Istanbul. Kaupunki ei ole mikään turistirysä, mutta erityisesti haluaisin olla paikan päällä todistamassa lännen- ja idän kulttuurien yhteiseloa. Olen lisäksi kuullut villiä huhua, että Istanbul on loistava shoppailukaupunki.
2. Ateena. Kerta tässä historiaa huokuvassa kaupungissa ei kertakaikkiaan riittänyt. Akrpolis on nähtävä uudestaan, kaikki vanhan kaupungin kojut koluttava uudestaan ja tingittävä aidosta nahkasta tehdyistä gladiaattorisandaaleista. Muutenkin Kreikka on maana ykkösrakkauteni.
3. Rooma. Lisää historian lehtien havinaa: Colosseum, Vatikaani... Rooman shoppailumahdollisuudet ovat loistavat ja italialaisen rennon elämäntavan seuranta kiinnostaa kovasti. Eikä unohdeta pizzaa, pastaa, risottoa kaikkea herkkuja, joita tämä maa suoltaa.
4. Venetsia. Rakkauden kaupunki, jossa sielläkin olen käynyt. Tosin silloin 10 vuotiasta kiinnosti enemmänkin Piazza san Marcon pulujen syöttäminen, kuin mahtava historia, romantiikka ja muut kaupunkiin ehdottomasti liittyvät asiat, joten täällä on pakko päästä käymään uudestaan ja Huokausten sillan alta livuttava uudestaan gondolilla. (Gondolieereillä on muuten oikeastikkin päällä elokuvista tutut raitapaidat!)
5. Pariisi. Onko minun edes perusteltava miksi sinne on päästävä? Eiffel-torni, Monalisa ja Champs elyseé (kirjoitusasusta en menisi vannomaan), sekä patonki, punaviini ja viiksekkäät raitapaitaiset miehet puhukoon puolestaan.
6. Barcelona. Olin Barcelonassa 16 vuotiaana syyslomalla, kaupunki on mahtava ja se aivan sykkii elämää. Rakastuin kaupungin kulttuuriin, art noveauhun, Gaudin taiteeseen sekä hänen suunnittelemiinsa rakennuksiin ja halpoihin vaatekauppoihin, jotka suorastaan kutsuvat shoppaajaa sisään. Eikä pidä unohtaa hiekkarantaa, joka varmasti olisi houkuttanut 16 vuotiasta itseäni, ellei lokakuun lopulla meriveden lämpötila olisi ollut turhan alhainen. Kaupungista löytyy siis kaikkea! Urheilua ( FC Barcelona), Kulttuuria, Shoppailua, Yöelämää, ja Rantaelämää. Muutenkin espanjalaisten mañana- asenne elämään tuntuu olevan lähellä omaa asennettani. Asian jolla ei ole kiirettä voi hyvin tehdä huomenna.
7. New York. Karsastan yhdysvaltoja yleensä kaikessa, vaikka olen kyseisen maan leffojen ja sarjojen suurkuluttaja. Kuitenkin tämä kaupunki "joka ei koskaan nuku" pyörii haavekohteissa vuodesta toiseen. Ehkä toivon löytäväni muita cosmopoliitteina itseään pitäviä maailmankansalaisia, jotka suhtautuvat elämään samoin kuin allekirjoittanut. Voin kuvitella itseni keskuspuistoon lievästi eksyneenä ja keskikaupungille ihmettelemään korkeita pilvenpiirtäjiä, syömään baagelia savulohella ylikalliiseen kahvilaan ja kirmaamaan pitkin Brooklyn Bridgeä kamera kaulasta roikkuen.
Lista jatkuu varmaan loputtomiin Kuuban kautta Karkkilaan ja takaisin, mutta näissä paikoissa on kertakaikkiaan pakko päästä käymään ennemmin tai myöhemmin. Mielummin toki ennemin kuin myöhemmin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)