tilintekoa

Tämä päivitys kertoo asioista, mitä olen kokenut  ja oppinut menneen syksyn aikana. Pidä penkistä kiinni.

Kaikkihan välillä kokeilevat uusia asioita. No minun kohdallani näitä on lukemattomat määrät tämän syksyn osalta ja ajattelin kertoa teille näistä muutaman.

Ensimmäinen oli tietysti pois kotoa muuttaminen, ensimmäinen yö omillaan ja kaikki siihen liittyvät ensimmäiset kerrat, kuten kaupassa käynti jne. Kuitenkin muuttamisessa ensimmäinen  uusi asia oli uuden perheen löytäminen. Tuntuu, kuin olisin hitsautunut kämppisteni kanssa yksiköksi. Kaikki toimivat saumattomasti yhteen, joskus jopa ilman sanoja. Tiedämme mitä toinen tarvitsee milloinkin, mitä hän ajattelee ja mitä tuntee milloinkin.

Toinen ensikerta liittyy tähän perheeseen. Koskaan ennen en ole ollut yhtä läheisissä väleissä kehenkään yhtä nopeasti. Voimme halia, hieroa ja paijata toisiamme ilman taka-ajatuksia, ilman sen kummempia tunteita kuin hellyys toista kohtaan, vaikka pikkuperheeseemme kuuluu myös miespuolisia.  Niin, olen myös nukkunut samassa sängyssä monien ystävieni kanssa samaa- ja eri sukupuota kuuluviin. Tämä ei ehkä ole mikää suuri saavutus saatikka meriitti, mutta se poikkeaa hyvin paljon siitä, mihin olen tottunut. Jopa niin paljon, että nykyisin en osaa nukkua yksin.

Olen juonut viintä läpi yön ystävieni kanssa ja mennyt seuraavana päivänä kouluun, vain tehdäkseni saman seuraavana yönä uudestaan.

Olen tutnenut ahdistusta vanhan elämäni katoamisesta, vanhojen kavereiden etääntymisestä ja siitä, että olen taas lihonnut.

Olen kulkenut Helsingin kaduilla kaulassani kaijutin ja hoilannut ties kenen artistin kappaleita vailla häpeää siitä, että joku saattaa kuulla.

Olen ensimmäistä kertaa uskaltanut olla täysin erilainen, mutta silti oma itseni.

Olen oppinut enemmän elämästä, sen hyvistä ja huonoista puolista, enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Missä tynnyrissä olen kasvanut, kun olen luullut menneisyyden määrittävän ihmistä?

Olen tulossa siksi ihmiseksi, joka olen aina halunnut olla, mutta en ole uskaltanut. Minusta tulee itsevarma, hauska, fiksu, järkevä, looginen ja vastuuntuntoinen. Minusta tulee minä. Tiedän sen nyt.

- Marie

Takapiru moralisoi

Minulla on pimeä puoli.

Tämä pimeä puoli ei koskaan pääse valloilleen, mutta jossain korvan takana huutaa takapiru. Se pieni, ilkeä ja punasilmäinen. Äänekkäimmillään se on ongelmatilanteissa, varsinkin muiden ongelmatilanteissa.
Takapiruni haluasi huutaa parisuhdeongelmia potevalle

 "jätä se, et ole sen veroinen" tai "ryhdistäydy nyt, itse aloitit seurustelun, nyt sitten seurustelet!"

Tai itsetuntokriiseissä tämä takapiru huutaa "laihduta läski."

Nojaa tuota takapiru huutaa myös itselleni, mutta onneksi olen onnistunut vaimentamaan takapirua enenmmän tai vähemmän ansiokkaasti jo lähes 20 vuotta. Kuitenkin olen varma, että jossain kohtaa tulevaisuutta takapiru pääsee häkistään ja sanon suoraan mitä sylki suuhun tuo. En sokeroi mitään. Kuitenkin tiedän jo etukäteen, ettei tästä seuraa mitään hyvää.

Takapiruilusta tulee seuraamaan vähintään itkua, huutoa ja tunteiden loukkkaantumista ainakin muutamaksi viikoksi.

Kaikki sanovat että puhuvat suoraan. No minä en. Takapiru tulee edelleen olemaan lukittuna häkkiinsä. Onneksi, sillä toisten tunteiden loukkaaminen on kiusallista. Ei välttämättä väärin, mutta kiusallista.

Niin, moraalikäsitykseni ovat vähintäänkin kyseenalaiset, mutta takapiruni on sitä mieltä, että anna piut paut sellaisille. En halua olla itsekäs, joten pidän suuni kiinni. Muut voivat hoitaa puhumisen puolestani.

Oikeasti en ole ilkeä ihminen, vaan haluan että ihmiset puhuvat minulle, ja pyrin aina auttamaan heitä. Haluan olla empaattinen ja se, jota voi tulla halaamaan kun on vaikeaa. Sellainen minä olen. Oikeasti. Se on todellinen minäni. Takapiru pysyy lähes aina hiljaa.

super massive black hole

Sisälläni on tyhjiö

Olen yrittänyt täyttää sitä ruoalla ja alkoholilla, mutta yhhä vain se tyhjiö on jossain haudattuna. Silloin tällöin se nostaa päätään ja tekisi mieli itkeä. En edes tiedä mitä olen vailla, mistä tämä selittämätön tyhjyyden tunne johtuu.

Niin, näitä ensimmäisen maailman ongelmia. Jossain lapsi kuolee nälkään tällä hetkellä ja minä ulvon tyhyyttä, jolle en ole keksinyt täyttäjää.

Ehkä tämä on syysmasennusta, ehkä tämä menee ohi. Oi menisipä se vaan ohi.

ammatikseen huomiohuora

Viisi vuotta sitten..

 Tai eipäs, ketä yritän  huijata?

Viimesyksynä en olisi ikinä osannut kuvitella olevani tässä, opiskelemassa lehtitoimittajaksi, asuvani lähes omillani, olevani vapaampi kuin koskaan. Olevani väsynyt, onnellinen ja stressaantunut.

Luulin aina, että minusta tulee opettaja, joko historian tai ehkäpä englannin. Ikinä mieleeni ei juolahtanut, että kirjoittaminen työkseen olisi se oma juttu. Onhan tämä vaativaa, jo pelkkä alan opiskelu käy täyspäiväisestä työstä.

Kuitenkaan  en osaa kuvitella tekeväni enää mitään muuta. En sano olevani loistava toimittaja, luokallani on paljon parempiakin toimittajanalkuja, kuin allekirjoittanut. Mutta tätä minä rakastan, sitä jännitystä kun soittaa ihmiselle pyytääkseen haastattelua ja sitä, kun juttujani luetaan ja kommentoidaan. Tämä ammatti on huomiohuorausta parhaimmillaan, ja siinä olen aina ollut hyvä.

Ala on vaativa ja alkoholismi, parisuhdeongelmat ja henkiset ongelmat ovat arkipäivää toimittajille. Silti olen valmis antamaan alalle ja tuleville, sekä teille nykyisille lukijoille kaikkeni, aina kun se on mahdollista.

Tiedän, etten ole päivittänyt tätä blogia niin usein, kuin olisin ehkä halunnut, tai niin usein kun lukijani olisivat halunneet. En lupaa, että muutosta tapahtuisi, mutta aina voi yrittää päivittää aktiivisemmin.

Hauskaa tiistaita itse kullekin!

- Marie

kuka sanoo, ketkä ovat perhettä?

Syksyn mukana saapui hellyydenkipeys. Olen aina ollut se tyttö, jonka täytyy saada ainakin hali päivässä ja mitä useampi, sen parempi.

Näin syksyisin tuntuu, että olen koko ajan halaamassa jotakuta, tai asettelemassa päätä olkapäälle, kunhan saan hetken tuntea olevani rakastettu. Eihän se väärin voi olla?

Me suomalaiset, yhtään yleistämättä, haluamme pitää henkilökohtaisen alueemme, jonne ei kenellä tahansa ole asiaa. Tosin on kuitenki minulla, lähes himoan olla toisia lähellä, vain olla osana keskustelua, katsoa vierestä ja tuntea kuuluvansa johonkin.

Onneksi asun nykyään asuntolassa, jossa kaikilla on läheiset välit toisiinsa, täällä saa halin, kun vain sitä tarvitsee, hiusten paijausta ja vaivatonta yhdessäoloa. Olen jo jäänyt koukkuun siihen, että lähes koko ajan ympärillä joku ihminen, jonka kanssa jutella, nauraa, vitsailla tai pelleillä vailla huolen häivää. Jokainen hyväksyy toisen sellaisena kuin he ovat.

En edes viihdy omassa kämpässäni, mieluummin olen siellä missä tapahtuu, missä on elämää ja tunteita. Miten voin enää tämän jälkeen asu missään yksin? Tuntuu, kuin olisin yhtäkkiä saanut monta siskoa, jotka huolehtivat minusta ja minä heistä.

Siskoja on kertynyt myös koulusta (ja muutama veli samoin) huolehdimme toisistamme, riitelemme, kinastelemme ja teemme ah niin paljon yhdessä.

 Voisiko muuta toivoa?

Ainoa lapsi on yhtäkkiä saanut ison sisarusparven. Ihanaa

Adrenaliini on ystävä.

Kaipaan autolla ajelua.

Kaipaan sitä tunnetta, kun pääsee ohittamaan rekkoja 120km/h lasissa.

Minulla on ikävä sitä tunnetta, kun tiedän, että yksikin väärä liike voi johtaa vakaviin seuraauksiin, sitä että kaikki on kiinni itsestäni, omasta osaamisestani ja kyvyistäni hallita biiliä allani.

Mitä kovempaa, sitä parempi. Vaihhdin huuma ei ole turruttanut minua vielä, mitä kovempaa saan ajaa ja mitä kovemmalla musiikki on, sitä enemmän tunnen olevani elossa.

Tiedän, että ei ole ihan tervettä tarvita lähes vaarallista hurjastelua tunteakseen olevansa elossa, tunteakseen jännityksen, paniikin ja samalla täydellisen ruhallisuuden ja luottamuksen omiin taitoihinsa. Tunnen eläväni ollessani omien kykyjeni rajoilla, juostessani sille viimeiselle lyhtypylväälle ennen taukoa, painaessani vielä hieman kaasua nyreän bemarikuskin jäädessä taakse. Katsoessani meren pohjassa ylös ja nähdessäni 18 metriä vettä minun ja pinnan välillä.

Kaikissa näissä tilanteissa minun pitää olla kontrollissa itsestäni, sillä vain minä voin tehdä virheitä tai onnistua. Saan luottaa itseeni kerrankin, ja kukaan ei sano että teen väärin, että joku muu voi tehdä tämän tai tuon paremmin.

 On vain minä ja suoritus.

-Marie

musiikki ja en vain minä

Aluksi haluaisin pahoitella täydellistä blogihiljaisuutta joka on jatkunut luoja ties kuinka kauan!
Olen syvästi pahoillani ja kuten sanotaan "excuses are like ass holes, everybody has one". Eli en käy tähän listaamaan kirjoittamattomuuden syitä.

Minun piti kertoa teille musiikista, sen kuuntemisesta ja mitä musiikki tarkoittaa minulle. Ymmärsin viikonloppuna Weekend festivaaleilla Skrillexin keikalla riehuessani, että musiikkia kuunnellessa jokainen on yksin. Ei ole väliä oletko kuuntelemassa artistia keikalla, kaverin sohvalla, lenkkipolulla vai baarissa. Ainoastaan itse reagoi kuulemaansa niinkuin reagoi. Se herättää jokaisessa yksilöllisiä muistoja, tunteita ja aistimuksia. Eri ihmiset jopa kuulevat musiikin omalla tavallaan. Siksi minäkin itkin vuolaasti sekä David Guetan, että Hurtsin keikoilla ystäväni riehuessa,laulaessa, nauraessa ja tanssiessa. Musiikki avasi sisälläni tiettyjä patoja, joiden vain piti päästä virtaamaan ja kyseinen musiikki vei patojen murtumiskohdan luokse.

Lyriikat, melodia, tunnelma kappaleessa, kaikki vaikuttavat ihmisiin eri tavoin, joihinkin enemmän, joihinkin vähemmän. Siksihän kuuntelemme sitä musiikkia jota kuuntelemme. Jokin siinä herättää meissä haluttuja tunteita tai muistoja tai vaikka aivan primitiivisiä haluja. Musiikki herättää meissä mielikuvia ja muistoja. Mitä musiikista tulee mieleen, kene seurassa oli, mitä silloin tunsi.

Musiikkimaku yhdistää ja erottaa ihmisiä, sen avulla voidaan luoda kompromisseja ja ymmärtää muita. Musiikki vaikuttaa meihin myös psyykkisesti. Se rauhoittaa, luo aggressioita, saa surulliseksi, ilostuttaa, naurattaa ja itkettää, auttaa jaksamaan ja oi lista on loputon.

Onkin siis ihanaa että musiikkia kuunnelaan ja että nykyään jokaiselle löytyy jotakin, onhan  tärkeää että pysähdymme tuntemaan näitä asioita. Edes hetkeksi. Oletteko te koskaan miettineet, miksi kuuntelette juuri sitä muusiikkia kuin kuuntelette? miten päädyitte kuuntelemaan juuri sitä? Miettikää joskus, vastauksenne saattaa yllättää teidät, niinkuin omani minut.

-Marie

Lisää tunnustuksia

Minun täytyy tunnustaa olevani massateini. Henkeen ja vereen. Ostan vaatteeni H&Mästä, cubuksesta ja vero modasta, kuuntelen NRJ:ltä "teinipaskaa" ja vieläpä nautin siitä. Tykkään käydä sellaisissa baareissa, joissa pääsee tanssimaan ja jossa on paljon saman henkisiä ihimisä, jotka haluavat ptää hauskaa ilma murheita ja teennäistä syvällisyyttä.

En ymmärrä, mitä niin hirvittävää massaan kuulumisessa on. Tottakai joukossa tyhmyys tiivistyy, ja omat mielipiteet, näkökulmat ja ajatukset on paljon vaikeampi tuoda esille, kuin sellasen ihmisen, jonka ystäväpiiriin ei kuulu suunnilleen samoin ajattelevia, pukeutuvia ja käyttäytyviä ihmisiä. Ja nekin hipsterit, jotka väittävät olevansa tällaisten klikkien yläpuolella... no onhan hipsteritkin oma klikkinsä ja täten kuuluvat massaan, kuten rokkarit, hevarit, urheilijat, lesbot, homot... Loppujenlopuksi jokainen meistä kuuluu johonkin, perheeseensä, oman musiikkimakunsa kannattajiin, luomutuote kaupan vakiasiakkaisiin. You name it.

Olen nuoruudessani erottunut massasta, eikä se aina ollut positiivinen asia. Sain osakseni paljon nyrpistelyä, kateellisuutta, liikoja odotuksia ja vahingoniloa sekä sokerina pohjalla: selän takana puhimista. Viittaan tässä entinseen harrastukseeni jääkiekkoon, joka vaikutti suuresti koulussa etenkin liikuntatunteihin. Tunneilla kaikki olettivat, että peli kuin peli sujuu ja sitten oli hyvin oikeutettua olla vihaisia, kun ei sujunut, huima tappio voidaan muuttaa voitoksi, kunhan eräs Marie vaan on joukkueessa, kuinka hän varmasti pärjää pojillekin missä tahansa. Minuun kohdistettiinkin hyvin paljon ennakko-odotuksia ja -luuloja, vain sen perusteella mitä kävin jäähallilla tekemässä.

Mielästäni massasta erottuminen ei ole yhtään niin glamööriä, kun sarjoissa, elokuvissa ja muissa annetaan ymmärtää. Minä viihdyn kultaisella keskitiellä kuunnellen musiikkia, jota koko Eurooppa kuuntelee ja ostaessani vaatteita, jotka kävelevät ennemmin tai myöhemmin kadulla vastaan, useasti jopa jonkun kaverin päällä. Haittaako se minua? Ei, samat vaatteet kertovat samanlaisesta mausta ja musiikista ainakin riittää juttua muun maalaisten kanssa. Aina ei tarvitse alottaa keskustelua puhumalla säästä, tai maailman talouspoliittisesta tilanteesta.

Niin kauan, kun osaan perustella omat mielipiteet itselleni ja muille ja tiedän niiden olevan omiani ja itse kerättyjä, en pelkää eksyväni massaan. Sillä vaikka kuuluisin massaan, tiedän olevani oma ihmiseni, kuten lintu parvessa, susi laumassa tai vaikka poro tokassa. Jokainen oma yksilönsä, mutta osa yhteisöä.

-Marie the Massateini.

maailman, tai ainakin Euroopan toisella puolen. Toivottavasti. Pian

Joka vuotinen kaukokaipuu iski jälleen. Tuntuu hassulta miten kaipaan matkustamista vaikka neljän kuukauden sisällä olen reissannut sekä Thaimaassa, Ruotsissa kuin Virossakin. Kuitenkin minusta tuntuu, että Suomen kesä on syvältä ja poikittain ja sitä on pakko päästä karkuun jonnekin, missä ei aamu seitsemältä tarvitse laittaa trenssiä päälle taretakseen tulla töihin.

Vereni vetää jonnekin kuumalle rannalle, jossa tuoksuu suolainen meri, aurinkorasva ja rantatavernasta leijuva herkullinen tuoksu. Haluan makoilla rannalla lukemassa kirjaa, kuuntelemassa musiikkia tai ihan vaan nauttimassa auringosta, joka oikeasti lämmittää. Pakko sanoa, että olen tämän aiheen suhteen täysin turisti. Shoppauksen ja rannan välillä ranta voittaa joka kerta. Rannan ja historiallisen kohteen (esim arkeologiset kaivaukset)  välillä voin ehkä tehdä kompromisseja, sillä pidänhän itseäni ihan mukiinmenevänä historianörttinä.

Tie on kuitenkin noussut pystyy muutamassakin kohtaa. En tiedä kenen kanssa lähden, minne, ja millä hinnalla. Matkaseuran puutteesta pillastuneena olen jolähes päättäny lähteä soolona, ellei kukaan prinssi tai prinsessa rohkea ja avarakatseinen ilmaannu ja vanno lähtevänsä mukaani. Niin, tiedän kyllä kaikki riskit yksin matkustamisessa ja olenkin oman turvallisuuteni ja paikallisten suojelemiseksi päättäny olla lähtemättä yksin turkkiin. Turkki on varmasti ihan turvallinen matkustaa yksin, mutta yksin matkustavana, nuorena tyttönä joka lähtee ensimmäistä kertaa soolona, hälytyskellot pirisevät kovasti tämän maan kohdalla. Kreikassa puolestaan tuntuu olevan tilaa, johtuen varmaankin euroopan talouspoliittisesta tilanteesta, eli suurimmat tursitiryhmät kreikan rannoilla ovat jääneet kotomaihinsa. Rannoilla ei siis kuule saksaa saati britti-englantia kovin paljoa. Kreikassa on muutenkin tullut matkustettua kevyet 13 kertaa, eli paikalliset tavat, ruoka ja jopa kieli ja kirjaimet ovat kohtuullisen tuttuja. Matkojen hinnat ovat kuitenkin kokonaan eri asia. Ebookersilta matkoja etsiessäni yksikköhinta huitelee tuhannessa eurossa, joka on mielestäni täysin sikamainen hinta viikon lomasta Välimerellä. Rantapallosta olen puolestani lötänyt matkoja, joiden hinta on siinä 350-450e hujakoilla, joka on mielestäni ihan siedettävä hinta viikon reissusta. Niin, jasokerina pohjalla, mihin saan hurttani hoitoon pariksi päiväksi? Se on kuitenkin ehkä huolistani pienin, sillä uskon että joku vapaaehtoinen suostuu homaan, jos tarpeeksi kinuan.

Niin, mikään ongelmista ei ole ylitsepääsemätön. Miksi sitten en ole vielä varannut matkaa?  Vastaan suoraan, minua pelottaa. Pelkään, että onnistun sössimään varauksen, myöhästyn lennolta, minut ryöstetään, en uskallakaan tutustua uusiin ihmisiin, vaan mökötän yksin koko viikon. Kuitenkin tunnen olevani valmis lähtemään yksin, matkustus kokemusta luulisi riittävän tähän matkaan ja kielitaitoakin riittää. Pärjääväthän nekin tuhannet suomalaiset jotka eivät puhu sanaakaan mitään muuta kuin suomea viikkoja ulkomailla. En kuitenkaan ole se sama seinäruusu, joka lähti Maltalle kielikurssille ihan ilma kavereita, joka ei uskaltanut puhua suomeksi eikä englanniksi pelätessään tekevänsä virheitä. En ole se naiivi pikkuinen,joka nielaisee kaikki pureksimatta ja ei koskaan uskalla sanoa vastaan suomeksi tai englanniksi pelätessään aiheuttavansa konflikteja joita ei osaa selvittää. Olen vanhempi ja vanhempi tänä päivänä, kuin vuonna 2008. Minä pystyn tähän. Seura olisi silti mukavaa...

- Marie

Auringonnousuja ja kreisibailausta

Osa teistä on ehkä lukenut aikaisempia räpellyksiäni, ja löytäneet eräänlaisen to do- listan kesää varten. Nyt voin ilmoittaa että ensimmäinen kohta on suoritettu, eli olen haahuillut koko yön (tarkalleen ottaen 2,5h) Helsingissä ja palannut vasta aamun ensimmäisellä bussilla koiin. Pakko sanoa, että jokaisen pitäisi kokea aurngon nousu Töölönlahdella. Näky oli uskomaton, kun harmaa taivas syttyi valoon auringon noustessa Linnanmäen takaa, ja auringon säteiden alkaessä lämmittää jo hieman palelevaa ystävysjoukkoa, joiden silmät pysyivät enää töin tuskin auki.
   
Koin ainakin henkilökohtaisen luontohetkeni, kun linnut alkoivat laulaa puoli viiden kieppeillä puistossa, ja kun rannassa eteemme parkkeerannut valkoposki hanhi- lauma aloitti aamutoimensa. Ainoa miinuspuoli tässä kokemuksessa, oli se että ennen auringon nousua alkoi olemaan hieman vilpoista eräälle nimeltä mainitsemattomalle Marielle, jolla oli vain farkkusortsit, paita ja villapaita varusteinaan.
       
Nyt ehkä mietitte, tai sitten ette, että miksiköhän tämä neiti oli ylipäätään töölönlahdella aamuyöstä vähäpukeisena. No on kai se pakko tunnustaa, olin "kreisibailaamassa" tyttöporukalla. Oma määritelmäni kreisibailaukselle, tai krebaukselle kuten eräs ystäväni sanan lyhensi, on varsin yksinkertainen. Tanssitaan ja pidetään hauskaa kunnes pilkku tulee. Tanssiminen ei missään nimessä saa rajoittua pieniin kädenheilautuksiin, vaan kuuma pitää tulla ja hymyn kirvota kaikkien huulilta. Kreisibailalatessani en jaksa kiinnittää huomiotani siihen, onko tanssipari tai parit, tyttöjä vai poikia, pääasia että kaikilla on hauskaa. Välillä voi sitten käydä huilimassa ja nauttimassa virvokkeita. Mitäkö nämä virvokkeet ovat? No keksikää itse, sillä en aio kuuluttaa juomistottumukisiani, tai niiden puutetta täällä. Sellaisiakin blogeja varmasti löytyy kun vain vähän kaivaa. Niin, kaipa voisin selittää vaatevalintojanikin, kun nyt olen vauhtiin päässyt. Päättelin ihan omassa pikku päässäni, että tanssiessa tulee kuuma, ja näin kesällä vielä kuumempi, varsinkin kun baarien yleiskäytäntönä tuntuu olevan ilmastoinnin kiinni laittaminen, jottai bilekansa joisi enemmän. Siitä syystä siis farkkusortsit, ja oli muuten ensimmäinen kerta kun heiluin baarissa sortseissa, ja kukaan ei tuntunut katsovan kieroon. Sortseissa lähteminen oli suuri askel itselleni, sillä nykyaikaisena naisena olen tyytyväinen vartalooni vain 3.5 päivänä viikosta. Koska uskon klassiseen pukeutumiskoodiin, jonka mukaan näytettäessä reittä, yläosan tulee olla säädyllinen ja toisimpäin kaula-aukon ollessa matala, tylee alaosan puolestaan olla peittävä, oli minulla beige läpikuultava tunika, jonka alla pidin korallin väristä toppia väripilkkuna. Nappiin osunut asu, ainakin omasta mielestäni, ja ei tarvinnut pelätä, että tapahtuisi kauheita ja jotain vilahtaisi. Kaikin puolin onnistunut ilta oli siis kyseessä ja tapasimme monia uusia hauskoja tuttavuuksia.

 Jos joku haluaa, voin ehkä yrittää ruveta lisäilemään tänne kuvia, vaikka olenkin aika keskinkertainen kuvaaja ja tilannekuvien räpsiminen on mielestäni paljon hauskempaa, kuin asetelmat tai maisemat, joiden pitäisi olla jotenkin hirveän merkityksellisiä ja teemahakuisia. Paparazzi for life!

- Marie

P.S. Tänä aamuna vetäessäni trenssiä päälle, päätin tämän olevan viimeinen kesä, jolloin en matkusta minnekään lämpimään. Suomen kesä kylmine viikkoineen, sateineen ja hyttysineen ei vain tunnu olenva se minun juttuni, vaikka olen kovasti yrittänyt oppia nauttimaan tästä pohjoismaisesta kesästä

Bucket list

Minun on jot pitkään pitänyt kirjoittaa matkailun bucket lististäni. Bucket list on lista asioista jotka joku haluua kokea ennen kuolemaansa. Minulla on montakin tällaista listaa, mutta matkailulista on ainakin tällä hetkellä pisin, ja varsin kaupunkipainotteinen. Kaupungeissa kiehtoo kulttuuri, historia, ihmiset, ruoat, yleinen vilinä ja sokerina pohjalla shoppailu! Päätin laittaa lisatni tähän ja perustella sitten muutamalla virkkeellä tai sanalla jokaista kohtaa. Listani ei ole missään varsinaisessa järjestyksessä matkustushalun mukaan, eikä edes välimatkan mukaan.

1. Istanbul. Kaupunki ei ole mikään turistirysä, mutta erityisesti haluaisin olla paikan päällä todistamassa lännen- ja idän kulttuurien yhteiseloa. Olen lisäksi kuullut villiä huhua, että Istanbul on loistava shoppailukaupunki.

2. Ateena. Kerta tässä historiaa huokuvassa kaupungissa ei kertakaikkiaan riittänyt. Akrpolis on nähtävä uudestaan, kaikki vanhan kaupungin kojut koluttava uudestaan ja tingittävä aidosta nahkasta tehdyistä gladiaattorisandaaleista. Muutenkin Kreikka on maana ykkösrakkauteni.

3. Rooma. Lisää historian lehtien havinaa: Colosseum, Vatikaani... Rooman shoppailumahdollisuudet ovat loistavat ja italialaisen rennon elämäntavan seuranta kiinnostaa kovasti. Eikä unohdeta pizzaa, pastaa, risottoa kaikkea herkkuja, joita tämä maa suoltaa.

4. Venetsia. Rakkauden kaupunki, jossa sielläkin olen käynyt. Tosin silloin 10 vuotiasta kiinnosti enemmänkin Piazza san Marcon pulujen syöttäminen, kuin mahtava historia, romantiikka ja muut kaupunkiin ehdottomasti liittyvät asiat, joten täällä on pakko päästä käymään uudestaan ja Huokausten sillan alta livuttava uudestaan gondolilla. (Gondolieereillä on muuten oikeastikkin päällä elokuvista tutut raitapaidat!)

5. Pariisi. Onko minun edes perusteltava miksi sinne on päästävä? Eiffel-torni, Monalisa ja Champs elyseé (kirjoitusasusta en menisi vannomaan), sekä patonki, punaviini ja viiksekkäät raitapaitaiset miehet puhukoon puolestaan.

6. Barcelona. Olin Barcelonassa 16 vuotiaana syyslomalla, kaupunki on mahtava ja se aivan sykkii elämää. Rakastuin kaupungin kulttuuriin, art noveauhun, Gaudin taiteeseen sekä hänen suunnittelemiinsa rakennuksiin ja halpoihin vaatekauppoihin, jotka suorastaan kutsuvat shoppaajaa sisään. Eikä pidä unohtaa hiekkarantaa, joka varmasti olisi houkuttanut 16 vuotiasta itseäni, ellei lokakuun lopulla meriveden lämpötila olisi ollut turhan alhainen. Kaupungista löytyy siis kaikkea! Urheilua ( FC Barcelona), Kulttuuria, Shoppailua, Yöelämää, ja Rantaelämää. Muutenkin espanjalaisten mañana- asenne elämään tuntuu olevan lähellä omaa asennettani. Asian jolla ei ole kiirettä voi hyvin tehdä huomenna.

7. New York. Karsastan yhdysvaltoja yleensä kaikessa, vaikka olen kyseisen maan leffojen ja sarjojen suurkuluttaja. Kuitenkin tämä kaupunki "joka ei koskaan nuku" pyörii haavekohteissa vuodesta toiseen. Ehkä toivon löytäväni muita cosmopoliitteina itseään pitäviä maailmankansalaisia, jotka suhtautuvat elämään samoin kuin allekirjoittanut. Voin kuvitella itseni keskuspuistoon lievästi eksyneenä ja keskikaupungille ihmettelemään korkeita pilvenpiirtäjiä, syömään baagelia savulohella ylikalliiseen kahvilaan ja kirmaamaan pitkin Brooklyn Bridgeä kamera kaulasta roikkuen.

Lista jatkuu varmaan loputtomiin Kuuban kautta Karkkilaan ja takaisin, mutta näissä paikoissa on kertakaikkiaan pakko päästä käymään ennemmin tai myöhemmin. Mielummin toki ennemin kuin myöhemmin.

I don't like reggaeton, i love it

Kuinka moni minun lisäkseni myöntää kuutelevansa latinopoppia kesäisin, ja miksei talvellakin? Reggaetonhan on yhdistelmä hip hoppia, dance hallia sekä jamaikalaisia rytmejä, tai ainakin wikipedia niin asian esittää.
   En ole vielä keksinyt, miksi tämä musiikin suuntaus viehättää minua niin kovasti. Ehkä koska espanjan kieli kuulostaa korvaani ah niin kuumalta, hellältä ja seksikkäältä. Tai koska jamaikalaispeäriset rytmit saavat lantion keinumaan kuin itsestään. Tai ehkä kappaleiden sanoista paistava lämpö ja iloisuus vetoavat minuun aivan eri tavalla, kuin suomalainen hieman, voisin jopa sanoa, talvisempi musiikki. Kuitenkin näiden kaikkien yhdistelmä vetoaa minuun suuresti, ja reggaetonin kuuntelu saa minut aina kesäisemmälle tuulelle, jopa loskasateessa veden mentyä läpi kengistä ja sukkien ollessa litimärät, tuo lattarit hymyn huulilleni.

    Pidän reggaetonista myös siksi, että kyseisen musiikkisuuntauskseen kuuluu niin erilaisia artisteja, jotka tekevät eri tyylistä musiikkia. Tai ainakin omasta mielestäni Daddy Yankee tekee varsin eri periaatteella musiikkia kuin esimerkiksi Chino y Nacho - duo joiden musiikki on hyvin kevyttä, kun taas Daddy Yankeen musiikki on hyvinkin bile-tunnelma vetoista.

  En ajatellut ruveta linkittämään tähän kappaleita tahi artisteja, vaan luotan siihen että jokainen jota tämä aihe kiinnostaa, osa mennä you tubeen, spotifyyn tai mihin tahansa muualle mistä musiikkia kuunnellaan ja etsiä sieltä reggaetonia ihan omin päin.

P.S. tiedän, ettei reggaeton ole ainoa latinomusiikin tyyli, mutta juuri tämä on kolahtanut minuun koviten. Kuitenkin myös salsa saa minut tapalemaan alakoulussa opittua askelkuviota.

- Marie

Vastuuton epäaikuinen

"Olet aikuinen", "Ota vastuuta". Tositelen kyseisiä lauseita useasti itselleni. Useasti kuitenkin tunnen olevani vielä täysin lapsi innostuessani ostamaan kummitytön veljelle puista formula-autoa ja istuessani jälleen kerran sukujuhlissa "lasten pöydässä" jossa jutut ovat tosin vaihtuneet prätkähiiristä oikeisiin prätkiin ja baari-iltojen suunnitteluun serkkujen kesken. Olen jo kauan hyväksynyt jo,ettei setäni ja tätini tule koskaan näkemään minua oikeana aikuisena ja siispä tulen aina istumaan lasten pöydässä. Mikäs siinä, keskustelu on varmasti lennokkaampaa ja tulevaisuus hakuisempaa kuin "muistatko silloin vuonna -65" alkavat kaskut.

     Epä aikuiseksi itseni tuntiessani lohdutan itseäni ajatusmaailmalla, että olen vain kerran huoleton nuori, saan tehdä virheitä ja myönnän tehneeni paljon. Minulla on suorastaan oikeus tehdä outoja valintoja ja päättä asioita sillä perusteella mikä tuntui juuri sillä nanosekunnilla mielekkäältä ratkaisulta - ilman pitkiä loogisia pohdintoja. Miksi turhaan jättäisin asioita tekemättä ja elämyksiä kokematta, ihmisiä tapaamatta ja tarttumatta jokaiseen hetkeen, vain sen takia että myöhemminkin on aikaa?

   Tiedän, että monissa asioissa olen samaan aikaan aivan untuvikko, kuin vanha tekijäkin verrattuna samanikäisiin ystäviini. Kuitenkin olen aikuistunut sinä aikana kun olen heidät tuntenut, ja uskonkin että juuri ystävilläni, heidän teoillaan, päätöksillään ja puheillaan on ollut suuri vaikutus omaan kasvamiseeni kohti aikuisuutta, joka on vieläkin mielestäni saavuttamatta. Mikä sitten määrittää aikuisuuden? Entinen psykologian opettajani kertoi määrittelevänsä aikuisen siten, että se henkilö joka käy kaupassa ostamassa ruokaa  itse tienaamillaan rahoilla itselleen sekä perheelleen ja maksaa itse omat laskunsa, on aikuinen. Minä maksan puhelinlaskut itse ja käyn kaupassa ostamassa ruokaa rahoilla jotka olen ansainnut kesätöissä, mutta kuitenkaan en koe olevani aikuinen vaikka seuraavana syntymäpäivänäni täytän 20 vuotta.

  Ehkäpä tämä juuri on avain vastuulliseen aikuisuuteen? Sen ymmärtäminen, että matkaa on vielä taitettavana, ja että matka on pitkä ja kivinen? Kuitenkin tunnen päässeeni alkuun, minulla on tulevaisuuden suunnitelmia, ymmärrän tekojen seurauksia pidemmän päälle kuin vain ensiviikkoon, ja pohdiskelen maailman tilanteen vaikutusta henkilökohtaiseen tulevaisuuteeni. Tämän kesän aion kuitenkin olla vielä huoleton teini, joka valvoo viikonloppuna koko yön, palaa kotiin aamunkoitteessa, juo shamppanjaa mansikoiden kanssa, tekee piknikkejä ystävien kanssa rannoille, lukee kirjaa sadepäivänä mussuttaen suklaata, rakastuu, kokee sydänsuruja, käy töissä ja vitsailee vakinaisten työntekijöiden kanssa joiden nimiä ei edes muista ja ennen kaikkea, nauttii joka hetkestä.

Suosittelen tätä kaikille, tarttukaa tähän kesään, sillä ette saa sitä enää koskaan takaisin.

-Marie

Sano se kukkasin

Heipä hei taas rakkaat lukijani! 

Yleisön pyynnöstä/ vaatimuksesta päätin päivittää blogiani pitkästä aikaa. Näin kesän korvalla erinäisten juhlallisuuksien lähestyessä, kaupat pullottavat erinäisiä rehuja, eritoten ruusuja.

 

Edes wikipedia ei tuntunut tietävän, miksi juuri ruusuja jaellaan niin ylioppilas-, kuin rippijuhlissakin juhlakakulle, puhumattakaan syntymä- ja äitienpäivästä. Näin on kuitenkin tehty jo siitä lähtien, kun  Väinämöisen setä tänne hiihti. Ruusujen määrällä on ilmesesti jokin salainen symboliikka, jota ainakaan tämä neiti ei ymmärrä. Minun logiikkani mukaan yksi ruusu on kiva, ja jos niiden antajalla antaa enemmän kuin sen yhden, ne olivat alennuksessa. Näin yksinkertaista. Myös ruusujen väreihin kuuluu ties mitä symboliikkaa, josta voi sitten jokainen analysoida aivan mitä haluaa niiden antajasta, joka ei kuitenkaan ole ajatellut asiaa kummemmin. 

Hyvää hyvyyttäni ajattelin kuitenkin listata tähän meidän jokaisen lempi sanakirjasta, wikipedista, löytämäni selitykset ruusujen väreistä.

Punainen = Rakkaus

Vaaleanpunainen = Viehättävyys, hellät rakkaudentunteet

Tumma vaaleanpunainen = kiitollisuus

Vaalea vaaleanpunainen = ihailu, sympatia

Valkoinen = mm. viattomuus ja puhtaus

Keltainen = kiihkeä rakkaus

Keltainen punaisilla kärjillä = ystävyys, rakastuminen

Oranssi = intohimo

Viininpunainen = kauneus

Sininen = mysteeri

Vihreä = rauhallisuus

Musta = orjallinen omistautuminen

Purppura = suojelu ja isällinen/äidillinen rakkaus.

Minusta oli jopa huvittavan erikoista, että pelkän kukan värin perusteella pitäisi voida ilmaista näin paljon. Kukka kuin kukka. Olin myös yllättynyt, että vaaleanpunaisia ruusuja on ylipäätään olemassa noin monta eri sävyä ja kuitenkin niiden sanoman voisi yhdistää vain yhteen kukkaan. Valehtelisin jos väittäisin, ettenkö olisi otettu jos minulle annettaisiin ruusuja. Ja olinkin mielissäni kun niitä sain. Olen säästänyt lähes kaikki ruusut joita olen saanut, sillä eihän niitä montaa ole kertynyt. Muutama keltainen punaisilla kärjillä on tullut vastaanotettua jääkiekkopeleissä poikajoukkueita vastaan. Joukkueemme mielestä se oli varsin kiva ele, lopputuloksista huolimatta. Lisäksi olen säilyttänyt morsiusneitokimppuni serkun häistä, päivä oli minulle tärkeä ja on mukavaa että siitä säilyy jokin konkreettinen muisto. Tämä onkin varmaan suurin syy, miksi tytöt/naiset kuivattavat kukkia, tärkeistä tapahtumista säilyy sitä kautta jotakin.

Kuitenkin ajatus on tärkein ja kukat kuolevat joskus, vai mitä? Toivottavasti en aiheuttanut kenellekään paineita kukkien ostamisen suhteen, sillä tiedän satavarmasti jokaisen tytöt ja miksei pojankin ilahtuvan kukista. Älkää siis epäröikö ostaa kukkia ja itse poimituista nokkosistakin saa keittoa!

- Marie

teoria kengistä ja niiden omistajista

Minulla on teoria naisten kengistä. Mielestäni vain kenkiä katsomalla voi päätellä paljon niiden ostajasta vain yhdellä silmäyksellä. Nyt te lukijat varmaan ajattelette että olen aivan sekaisin, siispä valaisen teosriaani esimerkein, kuten kunnon tiedemies konsanaan.

Otetaan vaikka tavalliset balleriinat. Niissä kävelevä ihminen on usein nuori ja huoleton. Kuitenkin kenkien väri ja koristelu voi kertoa tyttömäisyydestä (vaaleanpunainen) räväkkyydestä (oranssi, violetti, punainen) tai käytännöllisyydestä ( musta, beige). Röyhelöt tyttömäisyydestä, niitit musiikkityylistä jne.

Korkokengissä puolestaan korko kertoo ihmisestä paljon, mutta kävelytyyli yleensä paljastaa henkilön kokemuksen korkkareilla kävelyssä. Otetaan vaikkapa korkeat korot. Niillä kävelevät naiset  ja miksi ei miehetkin, tuntuvat olevan itsevarmoja ja eivät pelkää herättää huomiota. Kuitenkin polvet koukussa kävelevät persoonat ovat usein haukanneet liian ison palan, eivätkä siis hallitse täydellistä korkokengillä kävelytyyliä, mutta mietäs pienistä, se on helppo oppia! Matalakantaiset kengät kertovat usein hektisestä elämäntyylistä, jolloin on tärkeää että kengät ovat ennen muuta käytännölliset, kuin vaikka huomiota herättävät tai täydellisesti asuun sopivat. Toki monet matatalakorkoisetkin kengät sopivat asuihin täydellisesti.

Lenkkitossuja käyttävät naiset ovat useasti urheilullisia ja käytännöllisiä. Heitä ei tunnu haittaavan se seikka, että useimipien mielestä lenkkarit kuuluvat lenkkipolulle.

Mieleeni pullahti vielä eräs kenkäpari, joita itsellänikin on ollut muutama pari. nimittäin tennarit ja kangaskengät. En tunne yhtään alle 30 vuotiasta ihmistä, joka ei omistaisi paria kangaskenkiä. Joillakin tuntemillani ihmisillä näitä on ihan kaikissa sateenkaaren väreissä. Tennis/kangastossut tuntuvatkin olevan erityisesti nuorten suosiossa, vaikkakin poikkeuksia on ja saakin olla! Mielestäni muoti ei rajoitu koskaan fyysiseen vaan paremminkin henkiseen ikään. Omalla mummollanikin taisi olla kangaskengät.

Nyt saatatte miettiä minun kenkäkaappini sisältöä, ja voin paljastaa, että kaikki edellä mainitut popot löytyvät sen uumenista. Minulla on röyhelöballeriinat, 11cm korkeat stiletto korkoiset mustat korkokengät, pinkit kiilakorko korkkarit, asialliset pienikorkoiset kengät töissä pidettäväksi, kymmeniä ellei satoja kilometrejä tallanneet kuluneet lenkkitossut joista vain en osaa luopua, sekä alunperin valkoiset ja nykyään harmaat kangaskengät.

En halua lokeroida ihmisiä heidän kenkävalintojensa perusteella ja uskon vakaasti, että jokaisessa on enemmän kuin kengät paljastavat. En edes tiedä onko kukaan tehnyt vastaavia havaintoja, kuin allekirjottanut. Jos joku on sattumoisin tehnyt joitan havaintoja, saa toki kertoa minullekin. Olen kuitenkin luonut tämän teorian lähinnä omaksi huvikseni, jotta bussissa istuessa olisi jotakin tekemistä. Toivonkin siis, ettei kukaan rupea kategoriomaan toisiaan vain näiden hassujen havaintojen perusteella. Emmehän voi sanoa mitään kenkien omistajasta, ennekuin olemme puhuneet hänelle :)

-Marie

Juhlakalun tunnustuksia

Pääsen piakkoin ylioppilaaksi (toivottavasti). Ylioppilaaksi tulemistahan yleisesti ottaen juhlitaan suvun, perheen ja ystävien voimin ihan huolella. On myös varsin tavallista, että itse sankari valmistelee juhliaan itse siivoamalla, leipomalla ja puuhastelemalla muutenkin juhlien eteen. Itse olen kuitenkin huomannut olevani tilanteessa, jossa kutsukorttien kokoaminen ja lähettäminen on vastuullisin tehtäväni juhlia koskien.

Mietin hetken, pitäisikö olla loukkaantunut siitä että juhlieni järjestelyt on siepattu. Sitten tajusin, että ehkä näin on parempi, sillä olen niin huithapeli taivaanrannan maalari että juhlissa vieraat söisisivät pakastekakkua pahvilautasilta. Mieleeni ei olisi edes juolahtanut, että tarvitsemme niin ja niin monta paria kahvikuppeja, servettejä, lautasia, kuohuviinipulloja ym. Muutenkin nuo taloudenpidolliset toimenpiteet eivät ole aivan minun heiniäni. nimimerkillä imuroi vain maton päältä.

 Juhlista on kuitenkin tulossa oman näköiseni ja tarjolla ei todellakaan ole perinteisesti mansikkakakkua ja karjalanpiirakoita. En erityisemmin pidä kuummastakaan tuotteesta ja mielestäni on hassua tarjota tiettyjä ruokia vain sen takia, että se on perinne ylioppilasjuhlissa. Minun juhlissani vieraat saavat mukisematta syödä fetapiirakkaa ja mozzarella salaattia.

Pitää tähän vielä lisätä, että itse enmme ole juurikaan mitään leipomassa juhliin. Sillä hermo ja taidot ainakaan allekirjoittaneella ei kyseiseen tehtävään riitä. Suuri peukku heille, joilla riittä taitoa hienojen kakkujen, keksien ja muiden härpäkkeiden loihtimiseen. Osaisimpa minäkin. Tosin joitakin leivonnaisia osaan minäkin tehdä, kuten kuuluisia aurinkokuivattu tomaatti-feta ufoja, joiden resepti on valtiosalaisuus.

-Marie

what´s my excuse?

Tänään minuun iski turhautuminen ja päätin perustaa uuden blogin uuteen osoittteeseen. Kirjoituksen aiheet pysvät varmaankin samoina ja yllätys yllätys jopa sivuston ulkoasu muistuttaa edellistä blogia. (en menisi vannomaan, ettei syy olisi olisi kellonajassa 0:17) Tämä aikaisempi blogi löytyy osoitteesta http://mardiz.blogit.fi/ vielä jonkin aikaa, käykää sieltä vapaasti lukemassa aikasempia merkintöjäni.