Kauas on liian lyhyt matka

Kun seinät kaatuvat päälle, teen kuten niin monet muutkin ja haaveilen karkaavani jonnekin missä vesi on sinistä, ilma kuuma ja suomenkielellä ei pärjäisi. Nyt tuntuu siltä että voisin pakata rinkan ja lähteä vaikka Karibialle, tai Balille, miksei vaikka  Thaimaahan tai ausseihin pakoon ongelmia, pakoon odotuksia ja velvollisuuksia sekä ihmissuhteita.

Voisinpa vain pakata laukun, lähteä lentokentälle ja ostaa spontaanisti lipun jonnekin ja vasta turvatarkastuksen jälkeen ilmoittaa että lähdin, enkä tiedä vielä milloin palaan. Olisinpa niin rohkea että tarttuisin hetkeen ja unohtaisin velvollisuuden tunteeni ja muut näennäiset asiat jotka pitävät minua Suomessa. Lähtisin vain ja olisin kerrankin itsekäs.

Tämä otsikko ei koostu kappaleen lyriikoista

Valmistautukaa uskomattomaan ajatuksenvirtaan, koska tässä vapautuu muutaman hetken patoutumat.

Vihaan masentumista ja ärsyynnyn suuresti jos joku sanoo olevansa masentunut ja vääntää pienet säälikää minua-itkut. Masennus on sairaus ja niin sitä mielestäni pitäisi kohdella kuten muitakin sairauksia: myönnä olevasi sairas, hanki apua, parannu ja jatka elämääsi. Vaikka kuinka olisi elämän pohjamudissa ja Danten seitsemännessä helvetissä, ei kukaan pakota sinne jäämään. Nyt joku tulee varmaan marisemaan ettei sitä aina huomaa itse ja parantuminen vaatii voimavaroja plaa plaa plaa. Eikö pahassa olossa vellominen vaadi voimia, se jatkuva negatiivinen ajattelu? Onnellisuus on todella  valinnasta kiinni. Voi valita, märehtiikö asioita jotka ovat huonosti tai päättää olevansa tyytyväinen maidosta joka riittikin kahviin.

Itsevarmuus tai sen puute on ollut tapetilla jo kauan. Miksi meidät opetetaan olemaan epävarmoja itsestämme? Pienenä meitä kielletään 'älä ylpeile' jos kehuimme että äiti sanoi meitä näteiksi mekossa , tai voitin juoksukisoissa. Miksi meille opetetaan ettei omista suorituksista saa olla ylpeitä tai edes kertoa niistä? Miksi? Mitä pahaa siinä on, että tuntee itsensä arvokkaaksi omasta mielestään, miksi vain muiden antama arvostus on hyväksyttävää?
Minä olen fiksu, hauska,empaattinen ja kaunis nuori nainen. Jos en kertoisi sitä itselleni, kuka sen sanoisi? Aina ei viitsi odottottaa hyväksyntää muilta kun ainoa jonka hyväksyntä riittää on oma itseni ja joskus myös äitini. (On toki kivaa, jos joku huomaa peffani näyttävän hyvältä uusissa farkuissa)

Hyvää päivänjatkoa, olkaa ylpeitä itsestänne!
-Marie

boys boys boys eli vuodatus ihmissuhteista

Kaikilla meillä on varmasti ollut joskus vispiläkauppaa, joka ei koskaan edennyt pidemmälle. Niitä suhteen alkuja, jotka vain lopahtivat?

Minulla on ollut monta tälläistä aloitelmaa, jotka eivät etene flirttailua pidemmälle, joiden syvyys jää vinkkaaviin hymiöihin. Nämä "systeemit" ovat usein hauskoja, kepeitä ja niistä irrottautuminen ei tunnu aivan sydäntäsärkevän pahalle. Paitsi joskus.

Joskus niistä tulee oikeita ihastumisia, mukaan astuu oikeat tunteet, epätoivo ja toivo. Kuten kaikki, varsinkin tytöt, kertovat kavereille näistä pienistä sähläyksistä.

Minulle on käynyt niin, että olen saanut pohdinnoillani iskostettua ystävieni päähän mielikuvan tästä jantterista joka ei välttämättä ole positiivinen, kiitos marinoiden "miksi se ei soita/tekstaa/puhu mulle?". Mitä tapahtuu, jos tästä hommasta tuleekin joskus jotain, muuttuuko läheisten mielikuva?

Pitäisiköhän minun muuttaa mielikuvaani kyseisestä jäppisestä, todeta että kesä meni jo, samoin lomaromanssin aika on ohi. En kuitenkaan ehkä ole vielä tarpeeksi vahva. Katsotaan uudestaan ensiviikolla.

Aloitin tänään muuten Jutta Gustafsbergin Gofatgo-dietin, tähän menessä olen syönyt enemmän kuin kolmena päivänä yhteensä.

- Marie

Ps. Maitorahka on pahaa, sanokaa mitä sanotte

Hello world! taas kerran

Voiskohan tämän melkeen vuoden?!?! kestäneen blogihiljaisuuden päättää pikkuhljaa. Päässä ei kuitenkaan liiku mikään muu, kuin kuva leluapinasta hakkaamassa lautasia kuten Homer Simpsonilla konsanaan. Noniin, nyt se on  kaikilla teillä muillakin eikö?

Hiljaisuuden aikana on kuitenkin tapahtunut seuraavaa:
 - Valmistuin koulusta
- Muutin takaisin vanhempien luo kuriin ja nuhteeseen
- Muutin omaan kämppään Helsingin perukoille
- Kämppiksen kanssa ollaan vaimoiltu toisillemme ties mitä sapuskoita.
- Keksin haluavani opiskella lisää.

Siinäpä olikin tapahtumaa kerrakseen, vai mitä? Lopuksi isken tähän vielä mielivaltaisen kuvan joka ei varmana liity yhtään mihinkään.

                                        (Barcelona, kauppahallin karkkihylly vuosimallia 2009.)

Rauhaa ja rakkautta
- Marie

Damdidam rakkailleni

Ystävät, nuo perheenjäsenet jotka joikainen valitsee itselleen. vai valitseeko? sillä minusta usein tuntuu että ystäväni ovat humpsahtaneet älämääni vähintään taivaasta lyyrineen ja siipineen päivineen.

Ymmärtäväthän he oikkuni, oudot moralisointini, lähes pakonomaisen puuttumisen muiden elämään, heistä huolehtimisen tarpeeni ja myös sen että olen villi, lapsellinen, liian aikuinen, niin saakutin tietoinen siitä mikä on muille mielestäni hyväksi.

Ei ole oikeastaan asiaa mitä en voisi ystävieni takia tehdä. Olen valvonut heidän kanssaan öitä kuunnelllen hiljaisuutta, olen nukkunut päiväunia lusikassa, olen hullutellut, käyttänyt rahaa ja ollut huoleton nuori.

Välillä teen tyhmiä asioita, jotka varmasti loukkaavat näitä siivekkäitä kavereitani,( joilta jokaiselta löytyy kyllä se hiilihanko ja sarvet) asioita jotka juuri sillä hetkellä tuntuivat hyvältä, mutta jotka jälkikäteen saivat miettimään, olikohan tämäkään tarpeellista, oliko pakko puuttua ja sotkea.

Niin, rakastan heitä kohti ääretöntä ja sen yli, sillä he antavat minun olla juuri itseni, eivätkä useinkaan menetä hermojaan sen takia.

On myös uskomatonta mitä ystäväni ovat tehneet vuokseni: lohduttaneet sydämmen särkiessä, halanneet aina kun sitä tarvitsee (useasti päivässä) lähteneet kanssani baariin riehumaan ja ihmisten ilmoille vaikka ei siltä yhtään tuntuisi, sekä keittäneet minulle satoja kuppeja kahvia.

Olette rakkaita, älkää koskaan kyseenalaistako sitä

http://www.youtube.com/watch?v=xPU8OAjjS4k

manipuloiva horo

Ihmiset on jotakiunkin luotu haluamaan asioita joita he eivät voi saada.

Nyt en puhu täydellisestä bikinikropasta, sillä sen saavuttaminen on ihan mahdollista itsekurilla, ruokavaliolla ja treenaamisella.  Niin omana tavoitteenani on myös se kroppa, jonka perään kuolataan ja josta muut ovat salaa kateellisia. Hiljaa hyvä tulee ja muutama kilo onkin jo karissut.

Ajattelin kuitenkin puhua ihmissuhteista tai niiden tavoittelusta. Minua, kuten stereotypian mukaan miehiäkin, kiinnostaa sellainen mitä en voi saada. Kiinnostun miehistä, jotka eivät näe minua naisena vaan kaverina, tai eivät uskalla tehdä mitään asian hyväksi, jolloin ihastus kuolee jo ennekuin se edes roihahtaa liekkiin. Miksi siis teen itselleni saman tempun joka kerta?

Kyseessä on pohdintojeni mukaan "thrill of the hunt" eli saalistuksen viehätys. Mikä onkaan parempaa, kuin yrittää saada toinen pussiin, saada toinen ihastumaan yhtä pahasti kuin itse.

Niin, tiedetään, olen manipuloiva horo, saan ihmiset pitämään ja kiinnostumaan itsestäni sen perusteella, mitä kerron heille, toiset luulevat tietävänsä minusta paljon ja kaiken, mutta todellisuudessa he tietävät ne tarkkaan valitut totuudet, joita olen halunnut itsestäni antaa julki.

Harvat ja valitut lähimmät ystäväni ja perheeni näkevät sen todellisen Marien, joka piilottelee kuorensa alla, kuoren joka koostuu harkituista totuuksista.

En minä ole se joksi osa teistä minua luulee.

- Marie

tilintekoa

Tämä päivitys kertoo asioista, mitä olen kokenut  ja oppinut menneen syksyn aikana. Pidä penkistä kiinni.

Kaikkihan välillä kokeilevat uusia asioita. No minun kohdallani näitä on lukemattomat määrät tämän syksyn osalta ja ajattelin kertoa teille näistä muutaman.

Ensimmäinen oli tietysti pois kotoa muuttaminen, ensimmäinen yö omillaan ja kaikki siihen liittyvät ensimmäiset kerrat, kuten kaupassa käynti jne. Kuitenkin muuttamisessa ensimmäinen  uusi asia oli uuden perheen löytäminen. Tuntuu, kuin olisin hitsautunut kämppisteni kanssa yksiköksi. Kaikki toimivat saumattomasti yhteen, joskus jopa ilman sanoja. Tiedämme mitä toinen tarvitsee milloinkin, mitä hän ajattelee ja mitä tuntee milloinkin.

Toinen ensikerta liittyy tähän perheeseen. Koskaan ennen en ole ollut yhtä läheisissä väleissä kehenkään yhtä nopeasti. Voimme halia, hieroa ja paijata toisiamme ilman taka-ajatuksia, ilman sen kummempia tunteita kuin hellyys toista kohtaan, vaikka pikkuperheeseemme kuuluu myös miespuolisia.  Niin, olen myös nukkunut samassa sängyssä monien ystävieni kanssa samaa- ja eri sukupuota kuuluviin. Tämä ei ehkä ole mikää suuri saavutus saatikka meriitti, mutta se poikkeaa hyvin paljon siitä, mihin olen tottunut. Jopa niin paljon, että nykyisin en osaa nukkua yksin.

Olen juonut viintä läpi yön ystävieni kanssa ja mennyt seuraavana päivänä kouluun, vain tehdäkseni saman seuraavana yönä uudestaan.

Olen tutnenut ahdistusta vanhan elämäni katoamisesta, vanhojen kavereiden etääntymisestä ja siitä, että olen taas lihonnut.

Olen kulkenut Helsingin kaduilla kaulassani kaijutin ja hoilannut ties kenen artistin kappaleita vailla häpeää siitä, että joku saattaa kuulla.

Olen ensimmäistä kertaa uskaltanut olla täysin erilainen, mutta silti oma itseni.

Olen oppinut enemmän elämästä, sen hyvistä ja huonoista puolista, enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Missä tynnyrissä olen kasvanut, kun olen luullut menneisyyden määrittävän ihmistä?

Olen tulossa siksi ihmiseksi, joka olen aina halunnut olla, mutta en ole uskaltanut. Minusta tulee itsevarma, hauska, fiksu, järkevä, looginen ja vastuuntuntoinen. Minusta tulee minä. Tiedän sen nyt.

- Marie