Minulla on pimeä puoli.
Tämä pimeä puoli ei koskaan pääse valloilleen, mutta jossain korvan takana huutaa takapiru. Se pieni, ilkeä ja punasilmäinen. Äänekkäimmillään se on ongelmatilanteissa, varsinkin muiden ongelmatilanteissa.
Takapiruni haluasi huutaa parisuhdeongelmia potevalle
"jätä se, et ole sen veroinen" tai "ryhdistäydy nyt, itse aloitit seurustelun, nyt sitten seurustelet!"
Tai itsetuntokriiseissä tämä takapiru huutaa "laihduta läski."
Nojaa tuota takapiru huutaa myös itselleni, mutta onneksi olen onnistunut vaimentamaan takapirua enenmmän tai vähemmän ansiokkaasti jo lähes 20 vuotta. Kuitenkin olen varma, että jossain kohtaa tulevaisuutta takapiru pääsee häkistään ja sanon suoraan mitä sylki suuhun tuo. En sokeroi mitään. Kuitenkin tiedän jo etukäteen, ettei tästä seuraa mitään hyvää.
Takapiruilusta tulee seuraamaan vähintään itkua, huutoa ja tunteiden loukkkaantumista ainakin muutamaksi viikoksi.
Kaikki sanovat että puhuvat suoraan. No minä en. Takapiru tulee edelleen olemaan lukittuna häkkiinsä. Onneksi, sillä toisten tunteiden loukkaaminen on kiusallista. Ei välttämättä väärin, mutta kiusallista.
Niin, moraalikäsitykseni ovat vähintäänkin kyseenalaiset, mutta takapiruni on sitä mieltä, että anna piut paut sellaisille. En halua olla itsekäs, joten pidän suuni kiinni. Muut voivat hoitaa puhumisen puolestani.
Oikeasti en ole ilkeä ihminen, vaan haluan että ihmiset puhuvat minulle, ja pyrin aina auttamaan heitä. Haluan olla empaattinen ja se, jota voi tulla halaamaan kun on vaikeaa. Sellainen minä olen. Oikeasti. Se on todellinen minäni. Takapiru pysyy lähes aina hiljaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti