"Olet aikuinen", "Ota vastuuta". Tositelen kyseisiä lauseita useasti itselleni. Useasti kuitenkin tunnen olevani vielä täysin lapsi innostuessani ostamaan kummitytön veljelle puista formula-autoa ja istuessani jälleen kerran sukujuhlissa "lasten pöydässä" jossa jutut ovat tosin vaihtuneet prätkähiiristä oikeisiin prätkiin ja baari-iltojen suunnitteluun serkkujen kesken. Olen jo kauan hyväksynyt jo,ettei setäni ja tätini tule koskaan näkemään minua oikeana aikuisena ja siispä tulen aina istumaan lasten pöydässä. Mikäs siinä, keskustelu on varmasti lennokkaampaa ja tulevaisuus hakuisempaa kuin "muistatko silloin vuonna -65" alkavat kaskut.
Epä aikuiseksi itseni tuntiessani lohdutan itseäni ajatusmaailmalla, että olen vain kerran huoleton nuori, saan tehdä virheitä ja myönnän tehneeni paljon. Minulla on suorastaan oikeus tehdä outoja valintoja ja päättä asioita sillä perusteella mikä tuntui juuri sillä nanosekunnilla mielekkäältä ratkaisulta - ilman pitkiä loogisia pohdintoja. Miksi turhaan jättäisin asioita tekemättä ja elämyksiä kokematta, ihmisiä tapaamatta ja tarttumatta jokaiseen hetkeen, vain sen takia että myöhemminkin on aikaa?
Tiedän, että monissa asioissa olen samaan aikaan aivan untuvikko, kuin vanha tekijäkin verrattuna samanikäisiin ystäviini. Kuitenkin olen aikuistunut sinä aikana kun olen heidät tuntenut, ja uskonkin että juuri ystävilläni, heidän teoillaan, päätöksillään ja puheillaan on ollut suuri vaikutus omaan kasvamiseeni kohti aikuisuutta, joka on vieläkin mielestäni saavuttamatta. Mikä sitten määrittää aikuisuuden? Entinen psykologian opettajani kertoi määrittelevänsä aikuisen siten, että se henkilö joka käy kaupassa ostamassa ruokaa itse tienaamillaan rahoilla itselleen sekä perheelleen ja maksaa itse omat laskunsa, on aikuinen. Minä maksan puhelinlaskut itse ja käyn kaupassa ostamassa ruokaa rahoilla jotka olen ansainnut kesätöissä, mutta kuitenkaan en koe olevani aikuinen vaikka seuraavana syntymäpäivänäni täytän 20 vuotta.
Ehkäpä tämä juuri on avain vastuulliseen aikuisuuteen? Sen ymmärtäminen, että matkaa on vielä taitettavana, ja että matka on pitkä ja kivinen? Kuitenkin tunnen päässeeni alkuun, minulla on tulevaisuuden suunnitelmia, ymmärrän tekojen seurauksia pidemmän päälle kuin vain ensiviikkoon, ja pohdiskelen maailman tilanteen vaikutusta henkilökohtaiseen tulevaisuuteeni. Tämän kesän aion kuitenkin olla vielä huoleton teini, joka valvoo viikonloppuna koko yön, palaa kotiin aamunkoitteessa, juo shamppanjaa mansikoiden kanssa, tekee piknikkejä ystävien kanssa rannoille, lukee kirjaa sadepäivänä mussuttaen suklaata, rakastuu, kokee sydänsuruja, käy töissä ja vitsailee vakinaisten työntekijöiden kanssa joiden nimiä ei edes muista ja ennen kaikkea, nauttii joka hetkestä.
Suosittelen tätä kaikille, tarttukaa tähän kesään, sillä ette saa sitä enää koskaan takaisin.
-Marie
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti