torstai 28. kesäkuuta 2012

I don't like reggaeton, i love it

Kuinka moni minun lisäkseni myöntää kuutelevansa latinopoppia kesäisin, ja miksei talvellakin? Reggaetonhan on yhdistelmä hip hoppia, dance hallia sekä jamaikalaisia rytmejä, tai ainakin wikipedia niin asian esittää.
   En ole vielä keksinyt, miksi tämä musiikin suuntaus viehättää minua niin kovasti. Ehkä koska espanjan kieli kuulostaa korvaani ah niin kuumalta, hellältä ja seksikkäältä. Tai koska jamaikalaispeäriset rytmit saavat lantion keinumaan kuin itsestään. Tai ehkä kappaleiden sanoista paistava lämpö ja iloisuus vetoavat minuun aivan eri tavalla, kuin suomalainen hieman, voisin jopa sanoa, talvisempi musiikki. Kuitenkin näiden kaikkien yhdistelmä vetoaa minuun suuresti, ja reggaetonin kuuntelu saa minut aina kesäisemmälle tuulelle, jopa loskasateessa veden mentyä läpi kengistä ja sukkien ollessa litimärät, tuo lattarit hymyn huulilleni.

    Pidän reggaetonista myös siksi, että kyseisen musiikkisuuntauskseen kuuluu niin erilaisia artisteja, jotka tekevät eri tyylistä musiikkia. Tai ainakin omasta mielestäni Daddy Yankee tekee varsin eri periaatteella musiikkia kuin esimerkiksi Chino y Nacho - duo joiden musiikki on hyvin kevyttä, kun taas Daddy Yankeen musiikki on hyvinkin bile-tunnelma vetoista.

  En ajatellut ruveta linkittämään tähän kappaleita tahi artisteja, vaan luotan siihen että jokainen jota tämä aihe kiinnostaa, osa mennä you tubeen, spotifyyn tai mihin tahansa muualle mistä musiikkia kuunnellaan ja etsiä sieltä reggaetonia ihan omin päin.

P.S. tiedän, ettei reggaeton ole ainoa latinomusiikin tyyli, mutta juuri tämä on kolahtanut minuun koviten. Kuitenkin myös salsa saa minut tapalemaan alakoulussa opittua askelkuviota.

- Marie

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti