torstai 24. toukokuuta 2012

teoria kengistä ja niiden omistajista

Minulla on teoria naisten kengistä. Mielestäni vain kenkiä katsomalla voi päätellä paljon niiden ostajasta vain yhdellä silmäyksellä. Nyt te lukijat varmaan ajattelette että olen aivan sekaisin, siispä valaisen teosriaani esimerkein, kuten kunnon tiedemies konsanaan.

Otetaan vaikka tavalliset balleriinat. Niissä kävelevä ihminen on usein nuori ja huoleton. Kuitenkin kenkien väri ja koristelu voi kertoa tyttömäisyydestä (vaaleanpunainen) räväkkyydestä (oranssi, violetti, punainen) tai käytännöllisyydestä ( musta, beige). Röyhelöt tyttömäisyydestä, niitit musiikkityylistä jne.

Korkokengissä puolestaan korko kertoo ihmisestä paljon, mutta kävelytyyli yleensä paljastaa henkilön kokemuksen korkkareilla kävelyssä. Otetaan vaikkapa korkeat korot. Niillä kävelevät naiset  ja miksi ei miehetkin, tuntuvat olevan itsevarmoja ja eivät pelkää herättää huomiota. Kuitenkin polvet koukussa kävelevät persoonat ovat usein haukanneet liian ison palan, eivätkä siis hallitse täydellistä korkokengillä kävelytyyliä, mutta mietäs pienistä, se on helppo oppia! Matalakantaiset kengät kertovat usein hektisestä elämäntyylistä, jolloin on tärkeää että kengät ovat ennen muuta käytännölliset, kuin vaikka huomiota herättävät tai täydellisesti asuun sopivat. Toki monet matatalakorkoisetkin kengät sopivat asuihin täydellisesti.

Lenkkitossuja käyttävät naiset ovat useasti urheilullisia ja käytännöllisiä. Heitä ei tunnu haittaavan se seikka, että useimipien mielestä lenkkarit kuuluvat lenkkipolulle.

Mieleeni pullahti vielä eräs kenkäpari, joita itsellänikin on ollut muutama pari. nimittäin tennarit ja kangaskengät. En tunne yhtään alle 30 vuotiasta ihmistä, joka ei omistaisi paria kangaskenkiä. Joillakin tuntemillani ihmisillä näitä on ihan kaikissa sateenkaaren väreissä. Tennis/kangastossut tuntuvatkin olevan erityisesti nuorten suosiossa, vaikkakin poikkeuksia on ja saakin olla! Mielestäni muoti ei rajoitu koskaan fyysiseen vaan paremminkin henkiseen ikään. Omalla mummollanikin taisi olla kangaskengät.

Nyt saatatte miettiä minun kenkäkaappini sisältöä, ja voin paljastaa, että kaikki edellä mainitut popot löytyvät sen uumenista. Minulla on röyhelöballeriinat, 11cm korkeat stiletto korkoiset mustat korkokengät, pinkit kiilakorko korkkarit, asialliset pienikorkoiset kengät töissä pidettäväksi, kymmeniä ellei satoja kilometrejä tallanneet kuluneet lenkkitossut joista vain en osaa luopua, sekä alunperin valkoiset ja nykyään harmaat kangaskengät.

En halua lokeroida ihmisiä heidän kenkävalintojensa perusteella ja uskon vakaasti, että jokaisessa on enemmän kuin kengät paljastavat. En edes tiedä onko kukaan tehnyt vastaavia havaintoja, kuin allekirjottanut. Jos joku on sattumoisin tehnyt joitan havaintoja, saa toki kertoa minullekin. Olen kuitenkin luonut tämän teorian lähinnä omaksi huvikseni, jotta bussissa istuessa olisi jotakin tekemistä. Toivonkin siis, ettei kukaan rupea kategoriomaan toisiaan vain näiden hassujen havaintojen perusteella. Emmehän voi sanoa mitään kenkien omistajasta, ennekuin olemme puhuneet hänelle :)

-Marie

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti